Olipa hieno reissu, ei voi muuta sanoa.. matkaan lähdettiin Sannan ja Aleksin kanssa torstai-iltana ja tänään aamulla saavuimme satamaan. Paljon hienoja koiria, mutta ennen kaikkea oli upea päästä näkemään lampureita, joita on saanut vain kuvista ihailla.

Alli, juuri kaksi täyttäneenä oli avoimessa luokassa, ja siskonsa kera taisivat olla ainoat niin selkeästi keskeneräiset ja pahimmassa turkinvaihtovaiheessa, siitä hyvästä Allikin sai EH:n. Olen siihen ja arvosteluun enemmän kuin tyytyväinen, koska arvostelu on aivan selkeästi kirjoitettu meidän vaavista. Tuli sitä shoppailtuakin pesuaineita ja Allille kaikkea hassua, mm. erivärisiä rusetteja, joita aion ruveta käytämään, on meinaan hiukan söpö :)

Reissaaminen Allin kanssa on ihan äärimmäisen helppoa, tosin niitä ihailijoita ja valokuvaajia riitti tungokseksi asti. varsinkin kun neidillä on tuo pakkomielle päästä syliin. Salamavalojen välkkyessä  :)

Ensi viikonloppuna suuntaamme Karjaan näyttelyyn..